Arkistot päivän mukaan: elokuu 15, 2016

Investointivarauslaki on koeponnistettu

Tarkoin oli määritelty, minne tehtyä investointivarausta ja milloin sai käyttää, jopa Suomen pankkiin piti 50 % varauksen määrästä sulkutilille tallettaa (investointitalletus). Tämän suuntaista holhousta ei enää 2016 vuonna yrityselämä tarvitse. Vaan Viron yritysveromalli tulee olla se pohja, jolla poistetaan yritysten verottaminen ja siirrytään verottamaan kuluttajaa (yrityksen omistavia henkilöitä) ottaessaan rahaa yrityksestä ulos.

Samalla pitää huomioida Suomessa ulkomaalaisomistuksessa olevien yritysten verotuksessa, että omistajien ottaessa yrityksestä rahaa ulos, vero maksetaan Suomeen eli yritystä ei verottaisi vaan sen omistajia. Näin yrityksiä saadaan houkuteltua investoimaan Suomeen. Nyt punavihreä aatemaailma on ajanut yritykset pois Suomesta Aasiaan ja Kiinaan.

Esitetyllä investointivarausmallilla ei yrityksiä houkutella Suomeen, vaan malli on hetkellisesti veronkiertoon houkutteleva ansa. Yritys, joka tekee hyvän vuosituloksen ja investointivarauksen, joutuu käyttämään varauksen 5-6 vuoden kuluessa. Mikäli yritys ei kuitenkaan seuraavien vuosien huonojen tulosten vuoksi ole investointia lähtenyt toteuttamaan määräajassa, joutuu sen maksamaan tuon investointivarauksessa saamansa verohyödyn takaisin. Se on todellinen ansa ja johtaa helposti henkilöstö irtisanomisen tielle, mahdollisesti jopa konkurssiin.

Viron yritysveromallissa tämän tyyppisiä riskejä ei ole, eikä myöskään sellaista verosuunnittelun mahdollisuutta, joka kannustaisi yrityksiä veroparatiisien käyttöön.

Teknologiateollisuuden teettämän selvityksen mukaan Viron yritysveromallin käyttöönotto voisi luoda Suomeen jopa 21 000 uutta työpaikkaa.

 

PerusYrittäjät ry

PerusYrittäjät kiittää hallitusta

Perussuomalaisten kädenjälki näkyy hallituksessa tästä iso kiitos! Pienyrittäjien näkökulmasta asia on todella merkittävä yrityksille jää rahaa ja kykyä palkkojen maksamiseen. Se myös kannustaa yrittäjyyteen. Tämä auttaa esimerkiksi alihankintayritystä, joka tekee töitä isolle asiakkaalle. Pk-yritys saa rahansa vasta 60:n tai jopa 90 vuorokauden kuluttua laskun lähettämisestä.

Hallitukselta odotetaan päätöstä myös investointivarauksesta. Varaus tarkoittaisi, että investointeihin käytettävää yritysten voittoa ei verotettaisi. Tämä olisi ns. köyhän miehen/naisen Viron yritysveromalli.

PerusYrittäjät ry