Arkistot päivän mukaan: lokakuu 11, 2015

Julkilausuma

Julkilausuma 8.10.2015
Julkaisuvapaa heti

PerusYrittäjät ry – SannFöretagare rf:n lausuma

Lehdissä on uutisoitu tilannetta, jossa yrittäjä poltti päreensä ja haukkui kaikki nuoret: ”Aines on huonoa”.

PerusYrittäjät irtisanoutuvat ko. menettelystä ja nuorten yleistämisestä.

Työttömyysaste oli elokuussa 8,3 prosenttia eli 0,9 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Työttömyysasteen trendi oli 9,5 prosenttia. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli elokuussa 13,5 prosenttia, mikä oli 2,3 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 22,9 prosenttia.

Hallitusohjelmassa 29.5.2015 on esitetty toimenpiteitä työelämään siirtymisen nopeuttamiseksi. Ohjelman mukaan ”Tavoitellaan pidempiä työuria alkupäästä. Tehdään opintopoluista mahdollisimman joustavat koulutusasteiden sisällä ja välillä. Tuetaan nopeaa valmistumista sekä siirtymää työelämään.” Vastaavat toimenpiteet sisältyvät hallituksen kärkihankkeisiin (toimintasuunnitelma strategisen hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanemiseksi). Kärkihankkeisiin sisältyy myös nuorisotakuu.

PerusYrittäjät ry:n hallitus on hyväksynyt ohjelman, jonka mukaan ”Työvoimahallinnon tukemissa valmentavissa koulutuksissa tulisi koulutuskorvaus maksaa yrittäjille, jotka koulutuksen suorittavat. Tällä hetkellä koulutustuki menee konsulteille ja oppilaitoksille. Tuen kohdistaminen yrittäjille lisäisi yrittäjien halukkuutta ottaa koulutettavia yritykseen.” Ohjelman mukaan myös ”Oppisopimuskoulutuksen tuet on laajennettava koskemaan myös henkilöitä, joilla on jo olemassa oleva ammatillinen koulutus, mutta jotka uudelleenkouluttautuvat toiselle alalle oppisopimuskoulutuksen kautta.”

Perusyrittäjien tavoitteena on tukea nuorten työllistymistä. Nuorille on varmistettava työmahdollisuuden kautta osallistumismahdollisuus yhteiskuntaa rakentavaan toimintaan. Omien tavoitteiden ja halujen mukaisella työpaikalla tavoitellaan sitä, että jokainen nuori löytäisi paikkansa yhteiskunnassa. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää löytää nuorelle ensimmäinen työpaikka, jossa nuori työllistyy ja saa positiivisia kokemuksia.

Lisätietoa:

Veikko Granqvist
Puheenjohtaja
PerusYrittäjät ry – Sannföretagare rf
040-589 7275
veikko.granqvist@gmail.com

PerusYrittäjät ry – SannFöretagare rf: Suomalaisten pienyrittäjien sekä heidän henkilöstönsä etujärjestö